Tiedän että ala kiinnostaa ja pärjäisin ihan hyvin, mutta sitten tulee tuollainen opettaja kuin itselläni on, niin koko hommasta on kaikki lysti pois.
Ekana vuonna tietysti opettaja esittää todella reilua ja mukavaa, johon varmasti suurin syy on se että ei ole vielä ehtinyt tottumaan uusiin kasvoihin. Toisena kouluvuotena opettaja alkaa käyttäytymään epäreilusti ja nipottavaksi, mutta no tuon vielä kestää koska ei ole laisinkaan paha ja koulua olisi enään jäljellä niin vähänkin.
Kolmas vuosi... welcome to the Hell. Opettajalle on kehkeytynyt lellikkinsä ja suosii heitä, ei koskaan suutu ja on reilu heitä kohtaan. Muut (eli minä) kun vain aukasenkin suuni (tai nousen paikaltani mennäkseni paikkaan B) niin käsketään rauhoittumaan. Töissä ei avusteta koska oletetaan jo että osaa tehdä homansa niin kuin ammattilaisen kuuluu.
Ei avusteta työharjoitteluun liittyviä asioita. Ei auteta paikan löytämisessäkään vaikka olisi etsinyt koko kylänsä kaikki mahdolliset alan paikat läpi.
Ihmetellään kun oppilas ei tee töitään mutta kappas, eihän oppilas osannutkaan jotain ja opettaja opettaa muita silloin eikä hänen tuntiaan saa häiritä.
En enään ikinä, missään tilanteessa, hae mukautetulle linjalle opiskelemaan. Syvältä koko paska. Oppilaita ei kohdella tasapuolisesti vaikka muillakin kuin niillä lellikeillä olisi ongelmia koulussa ja sen ulkopuolella.
Haistakaa vittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti