lauantai 8. tammikuuta 2011

find your freedom in the music

Ahdistaa kaikin puolin. Olen valvonut yöt ja nukkunut päivät. Olen hukassa itseni ja maailman kanssa.
En ole edes jaksanut keskittyä laihduttamiseen. En ole oikeastaan jaksanut keskittyä mihinkään. Olen tapellut kaverin kanssa, koska en jaksa sen käyttäytymistä mua kohtaan.

Mitään musiikkiakaan en jaksa kuunnella, mutta kuuntelen koska se helpottaa. Ongelmani on vain se etten löydä mielentilaani sopivaa musiikkia. Kuuntelin osastolla paljon räppiä. Nyt sekään ei sovi.

Vanhemmat lähtivät laivalle. Olen siskon kanssa kahdestaan kotona ja mieleni olisi tehnyt häipyä lähi baariin vetämään kännejä, mutta en viitsi. Ei ole rahaa. Enkä jaksaisi edes kävellä sinne saakka, koska ei kiinnosta kävely. Silti lenkin tahtoisin tehdä nyt yöllä. Voisin huutaa tuskani pois. En usko että se katoaisi, mutta huutaminen helpottaa.
Menen 17. päivä keikalle. Ehkä siellä voin purkaa oloni? Sääli etten tiedä bändin koko tuotantoa, saatikka osaa sanoja jotta voisin mukana laulaa. Ehkä opettelen tämän kiertue albumin lempi biisit ulkoa?


Yuki Kajiura - Hear Our Prayer


Paleface - Helsinki - Shangri-La


Eppu Normaali - Murheellisten laulujen maa


Janne Hurme - Kirje


Anna Eriksson - Lintu


Anssi Kela - Jennifer Aniston



Vähän nyt jotain musaa mistä tykkään ja mitä oon kuunnellut. Joitakin oon kuunnellut viimeks yläasteella mutta pidän silti.
Ja nyt oikeastaan Anssi Kelan biisi iskee omaan elämään kertsin suhteen.

1 kommentti:

emilie kirjoitti...

uusivanha heartdrop löytyy nykyään osoitteesta jagalskarstockholm.blogspot.com

se inka, heartdropissa, veti kauheen hulabaloon koulussa tänään. oli pakko tehdä näin, koska tiedän, ettei se voi vastustaa kiusausta lukee mun blogia edelleenki.

♥ : ttindei/emilie