Ahdistaa ja pelottaa. Itkettää ja väsyttää.
Mun koirani ei voi hyvin. Sen jalat pettää altaa välillä, se oksentelee entistä enemmän. En kestä jos joudun luopumaan siitä, mutta en kestä sitäkään jos se on noin kipeenä. Rakastan tuota koiraa enemmän kuin ketään muuta eläintä aikaisemmin. Mä tiedän että mun koira rakastaa myös mua.
Muistan sen kerran kun oltiin katsomassa niitä pentuja ja nappasin koko ajan vain tätä syliin, tajuamatta että se oli hän koko ajan. Lopulta haku hetkellä esitin pyynnön vanhemmille josko ne voisivat tuoda pentueen ainoan naaras koiran. Vanhemmat toteutti mun pyynnön.
Vuosien mittaan oon huomannut että mun koira haukkuu aina innoissaan mulle kun oon tullut kotiin joltain reissulta. Se on huomannut jos mua on joku harmittanut ja tullut lohduttamaan. Ensimmäisenä hän pyytää multa rapsutusta.
Ja mä itse koulutin mun koiran. Opetin sitä istumaan vaikka periaatteessa ei olis tarvinnut koska se on aina mun mielestä ymmärtänyt pyyntöjä.
Se ei oo ikinä purassut mua niin kuin muita meidän perheessä.
Mä rakastan tota koiraa enkä halua luopua mun ainoasta ystävästä joka ei kerro mun asioita eteen päin ja sekä kohtelee mua kiltisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti