Huomenna uudestaan heti aamu yhdeksältä! Torstaina ajattelin mennä puntille taas kokeilemaan tuota ohjelmaani.
Paino on päässyt nousemaan melkeinpä lähtölukemiin kun uutta vaakaani olen testaillut tässä. Uusivuosi olisi vielä edessä joka perheessämme ainakin on jonkin sortin mässäilyä osittain. Päämääränäni olisi kyllä painua kaverin luokse aivan toiseen kaupunkiin. Eli siitä taas tiedä sitten mitä hän on kaavaillut (pitäisi varmaan varmistaa hänelle tulonikin ensiksi). Toivon että mullakin olis joskus noinkin kivaa (tai no niinhän mulla on kun on kaveri ja alkoholii).
Syömisistäni on turha puhua yhtikäs mitään, koska olen syönyt nälkää näkevien lastenkin puolesta.
Kate Moenning on viime aikoina saanut multa paljon rispektii! Tai siis ainoa syy miks katsoisin L wordia/lesboja on vaan Kate. Olen pienestä pitäen ihaillut erilailla pukeutuvia ja muista poikkeavia ihmisiä ja Kate on sellanen kyseisessä sarjassa.
Tässä kohtaa Kate toimii myös mun thinspona. Ihan vain siksi että haluan kanssa flat chestin, koska vaatteet näyttää paljon tyylikkäämmiltä pienillä rinnoilla (jos kyseessä on poikatyyli ja lisäks tahdon kyllä että mulla on rinnat, mut en vaan tätä järkyttävää kokoo minkä nyt omistan). Lisäks Katen rooli L wordissa on niin jees että kadehdin vaan Shanen huolettoman elämän tyylii (ne pari jaksoo mitä oon ehtinyt katsomaan).
Nyt kuitenkin täytyy mennä nukkumaan. Verikokeisiin täytyy aamulla lähteä koska nää oli jotkut tärkeet testit jotka ei jää tänne tarkistettavaks.
Tsemppiä kaikille!


3 kommenttia:
rakastan sun kirjotustapaa! ihanablogi oli pakko jäääädä seuraamaan:)
voi ei, munki jouluruokien syöminen on kyllä totaalisesti epäonnistunu kontrollin kannalta.
ei toki nälkä oo, mutta se ei oo kyllä tarkotus. mä en oo edes uskaltautunu vaa´alle joulun jälkee, en mä vaan pysty, tiistaina aattelin uskaltautuu...
muaki auttaa se, ku varailee tunteja ja päättää asiat etukätee, ni ei tee mieli enää jäädä pois, ku on jo luvannu ittelee...
mut pidä hauska uus vuos, älä stressaa liikaa! haleja<3
L - koodi on kyllä mahti ohjelma! :)
Lähetä kommentti