Kaveri oli täällä yötä. Mentiin baariin. Sitten loppuaika vaan oltiin ja nyt se lähti selvittää asioita exänsä kanssa.

Sen piti olla vielä yks yö että olis saanut aamulla kyydin takas kotiin ja kouluun. Oon pettynyt siihen nyt... ja tähän tilanteeseen. Vihdoinkin kun se sai lähtee juomaan ilman että jätkä pistää vastaan niin kaikesta huolimatta se pomppii vieläkin exänsä pillin mukaan. Sano vaan mulle selitykseksi lähtöönsä. "Mä lupasin sille." Niinhän se lupas mullekin olla koko viikonlopun.

Mietin tässä kumpi on oikeesti tärkeempää joku exä vai ystävä.

Ite tässä kohtaa miettisin, yritänkö saada molemmat vai pidänkö vaan toisen? Jätkiä tulee ja menee, tietysti on niitä kenet haluais pitää vierellään koko loppuelämänsä, mutta oon varma että ennen pitkään ajallaan sekin tunne katoaa kun löytää toisen josta tykkää vielä enemmän. Ystäviä sen sijaan on vaikeampi löytää.

Tämä henkilö on ainakin tällä hetkellä toinen ystävä jonka olen onnistunut hankkimaan elämäni aikana. Ensimmäisen kanssa tiet erkani, kun kasvettiin vain erilleen. Muut kaverit ja tuttavat on ollut vain mun kanssa tekemisissä sen tietyn elämän vaiheen. En enään edes tiedä mitä Jennalle ja Emmalle kuuluu. Eikä kyllä kiinnostakaan. Molemmat oli huonoa seuraa mulle.

Tämän hetkinen ystävä on todella lähellä tätä, mutta hyvin kaukana silti siitä millaisen sen oikeasti haluaisin olevan. Silti rakastan häntä ja haluaisin olla vielä pitkään tekemisissä.

Oon ala-asteetta asti halunnut ystävän joka olis samaa kokoa kanssani jotta vaatteita voisi vaihdella. Musiikki maku täsmäis niin ettei tarttis väkisin kuunnella toisen lempi musiikkia. Tyylillisestikin oltais kiinnostu samoista asioista.

Ps. Oon lihonnut ihan vitusti.

Ahdistaa ihan vitusti.

Tulin jollain tapaa surulliseksi kun sain sen mitä halusin. Tiedän mistä se johtuu. Tuote ei ole aito. En omista oikeasti käyttöoikeuksia. Haluan hyvällä omalla tunnolla tedä työt, mutta en kykene koska ei ole rahaa pistää 2000€ johenkin ohjelma-pakettiin.

Toiseksi. Luulen että tavara minkä haluaisin, joudutaan arpomaan halukkaiden ostajien kesken. Tunne on sellainen ette saa sitä. En tosin tiedä kuinka paljon haluajia on, mutta arpaonneni on aina ollut surkea. Lisäksi pelkään että ne täytyy vastaan ottaa jonain tiettynä päivänä ensi viikolla ja jos ei ole vastaan ottamassa niin sitten se luovutetaan jollekin toiselle halukkaalle. Satun juuri ensi viikolla olemaan poissa koulustakin yhden päivän.

On ihan vitun syyllinen olo.

23:18

Jos olisin koskaan tiennyt ikinäkään että tuo koulu pystyy olemaan noin epäammattimainen niin en olisi koskaan jalallanikaan astunut kyseiselle tontille.

Tiedän että ala kiinnostaa ja pärjäisin ihan hyvin, mutta sitten tulee tuollainen opettaja kuin itselläni on, niin koko hommasta on kaikki lysti pois.

Ekana vuonna tietysti opettaja esittää todella reilua ja mukavaa, johon varmasti suurin syy on se että ei ole vielä ehtinyt tottumaan uusiin kasvoihin. Toisena kouluvuotena opettaja alkaa käyttäytymään epäreilusti ja nipottavaksi, mutta no tuon vielä kestää koska ei ole laisinkaan paha ja koulua olisi enään jäljellä niin vähänkin.

Kolmas vuosi... welcome to the Hell. Opettajalle on kehkeytynyt lellikkinsä ja suosii heitä, ei koskaan suutu ja on reilu heitä kohtaan. Muut (eli minä) kun vain aukasenkin suuni (tai nousen paikaltani mennäkseni paikkaan B) niin käsketään rauhoittumaan. Töissä ei avusteta koska oletetaan jo että osaa tehdä homansa niin kuin ammattilaisen kuuluu.

Ei avusteta työharjoitteluun liittyviä asioita. Ei auteta paikan löytämisessäkään vaikka olisi etsinyt koko kylänsä kaikki mahdolliset alan paikat läpi.

Ihmetellään kun oppilas ei tee töitään mutta kappas, eihän oppilas osannutkaan jotain ja opettaja opettaa muita silloin eikä hänen tuntiaan saa häiritä.

En enään ikinä, missään tilanteessa, hae mukautetulle linjalle opiskelemaan. Syvältä koko paska. Oppilaita ei kohdella tasapuolisesti vaikka muillakin kuin niillä lellikeillä olisi ongelmia koulussa ja sen ulkopuolella.

Haistakaa vittu.

one in a million

En osaa kuvailla tämän hetkistä mielentilaani ja tunnettani. Normaali se ei ainakaan ole. Ehkä masentuneisuuden ja kateellisuuden yhdistys. Selkeästi sanottuna, olen kateellinen asioista joka masentaa minua tietyssä määrin.

Inhottaa katsoa kun ihmiset ympärilläsi toteuttavat unelmiaan ja itse vain katsot vierestä kuinka mielesi rajoittaa sinua tekemästä mitään radikaalia. En ole koskaan oikeastaan ollut hyvä kestämään isoja muutoksia elämässäni. Esimerkiksi koulun vaihdokset ovat olleet tuskaa. Nyt aikuisuuden myötä olen kyllä huomannut viihtyväni amiksessa viimeiset kaksi vuotta, vaikka olinkin ollut ahdistunut ensimmäisenä talvena.

Ehkä asiat alkaa menemään parempaan suuntaan.

Vaikken saakaan toteuttaa unelmiani. Tai sitten tyypillinen klisee; mua odottaa joku vielä hienompi asia!
Ehkä odottaa, ehkä ei. Maassa on tällä hetkellä yli 6.7 miljardia ihmistä. Voiko kaikkia varten tosiaan olla jotain? Vastaus on; ei.
En usko että kaikista 6.7 miljardista ihmisestä voi tulla julkkis, tai kaikki voittaisi lotossa. Asiaa lieventää tietty se että nämä osingot jaetaan. Tietenkin on vielä muita asioita mitä voisi listata tähen, mutta se olisi turhaa.
Kaikki ei voi kaikkea saada ja luulen että itse kuulun tähän ryhmään.

En silti voi kieltää sitä etten ole saanut mitään, mutta mielestäni minulta on viety enemmän pois kuin annettu. Tietenkin tähen kohtaan voisi joku tulla ja pistää paremmaksi, mutta jokaisella on oma mittapuunsa tämän suhteen.

Silti toivoisin saavani elämälleni edes tarkoituksen. Syyn minkä takia jaksaa elää.

joka päivä aina yksi syy lisää.

Olen herkistynyt ja itken entistä helpommin. Löydän aina syyn lopettaa tähän, mutta koskaan en ole rohjennut. Pelkään kuolemaa tai tarkemmin mitä sen jälkeen tapahtuu. Tapahtuuko mitään?
Ystäväni kaveri on ollut kuollut, mutta saatu elvytettyä takaisin elävien kirjoille. En kuitenkaan ole kehdannut kysyä mitään siihen liittyvää vaikka kyseisen ihmisen olen nähnyt ja jutellutkin hänen kanssaan.

Haluan uskoa siihen kun kuolee, syntyy takaisin jonain toisena ihmisenä ja siihen, että minullakin on ollut joskus ns. "entinen elämä".
Ikävä vain on se että näistä ei ole mitään todisteita.

Yritin kyllä 5-vuotta sitten tehdä itsemurhan, mutta en uskaltanut.

Paskamainen ihminen.

Auta mua

Ahdistus. Tuska. Stressi. Anorexia. Huumeet. Seksi. Masennus. Rakkaus.

Elämä ei todellakaan ole aina helppoa. Tai sitten on. Joskus käy niin että paskaa heitetään enemmän henkilö Å:n päälle kuin henkilö C:n.
Omalla kohdalla tätä paskaa on heitettu päälle aivan liikaa jo vuodesta 1997 alkaen koulukiusauksesta hiipumalla enemmän ja enemmän vakavamman puoleiseksi ja lopulta johdattaen sen masennukseen josta ei pääse pois. Ei, vaikka kuinka olisit osastolla hengaillut ja psykologin testeissä käynyt ja siirtyen lopulta avohoitoon ja lääkkeisiin. Paskan tippuminen niskaan sattuu edelleen, eikä sateenvarjoon ole sitä rahaa.

Tilanne on tämä, että jos ei masenna alkaa kiinnostaa muut asiat joiden ei pitäisi kuulua ihmisen arkeen. Anorexia/bulimia ja huumeet. Jos liikkuisin enemmän porukoissa tai edes sellaisissa piireissä joissa jotkut satunnaiset vain käyttävät aineita, olisin melko varma että itsekin tällä hetkellä lukeutuisin siihen porukkaan.

Itselläni on paljon asioita joista haluaisin kertoa ihmisille, mutta jotkut asiat on vain pidettävä salassa. Kuten edellä mainitut, mutta ongelma on se etten halua omana itsenäni, julkisena itsenäni myöntää noita asioita, jotka ovat epänormaaleja. Niiden ei vain pitäisi kuulua ihmisen arkeen. En silti vastusta niitä, en. Kun itse haluaisin lukeutua niihin ihmisiin.

Olen ihminen joka haluaa valehdella asioistaan. Sanoa että kaikki on hyvin, vaikka asia olisikin täysin nurinkurin. Edelleenkin valehtelen terapeutilleni ja sanon että hyvin menee, vaikka oikeasti kaikki kaatuisi seinään päin. En osaa puhua asioistani. Kirjoittaminen luonnistuu paremmin. Sekin silti huonosti.